Martti Talvela –säätiön perustivat taiteilijan elämäntyön kunnioittamiseksi Juvan kunta, Kansallis-Osake –Pankki, Mikkelin kaupunki, Osuuspankkiryhmä, Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan Oopperajuhlat ja Polar rakennusosakeyhtiö Talvelan kotona Inkilänhovissa Juvalla 05.03.1990. Mikkelin läänin maakuntaliiton Martti Talvelan muistorahaston keräysvarat luovutettiin myös säätiön peruspääomaksi. Lisäksi säätiö on saanut muita lahjoituksia. Martti Talvela –säätiön päätarkoituksena on edistää Suomen musiikkikulttuuria. Säätiöllä on myös mahdollisuus edistää luonnonmukaisen viljelyn tutkimus- ja koulutustoimintaa. Martti Talvela -säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä tukemalla muullakin tavalla sen tarkoitusta palvelevaa toimintaa. Säätiö on tukenut 50.000,- markan ja nykyisin 8000€ apurahoilla nuorten lahjakkaiden taiteilijoiden koulutusta eri koulutusorganisaatioiden kautta.
2025 Martti Talvela -säätiö päätti jakaa kaksi stipendiä. Stipendien saajat ovat Joroisten musiikkiyhdistys ja Luomuliitto. Joroisten Musiikkiyhdistys saa Martti Talvela -säätiön 2025 stipendin Joroisten Musiikkipäivien yhteydessä järjestettävän Lasten ja nuorten oopperaleirin tukemiseen. Joroisten Musiikkiyhdistys tekee Lasten ja nuorten oopperaleirin ja aiemmin Lasten ja nuorten musiikkileirin muodossa erittäin arvokasta kulttuurillista kasvatustyötä lasten ja nuorten parissa. Tällaisen työn merkitys on vielä suurempaa aikoina, jolloin kulttuurin tukeminen ja sivistyksen vaaliminen yhteiskunnassa muuten kohtaa suuria haasteita. Tällä tuen osoituksella Martti Talvela -säätiö haluaa ulottaa tehtäväänsä Suomen Musiikkikulttuurin edistämisessä myös aivan nuorimpien musiikista innostuneiden pariin rikastamaan kulttuurin viljelemistä tänä päivänä ja samalla säätiö kylvää kulttuurin siementä kauemmaksi tulevaisuuteen. Stipendi luovutetaan Martti Talvela -kampuksella, Juvalla 22.7. klo 19 alkavassa oopperaleirin Taikahuilun taikaa -esityksessä. Stipendin suuruus on 4000,- euroa. Luomuliitolle myöntämänsä palkinnon muodossa Martti Talvela -säätiö haluaa kiittää Luomuliittoa sen 40-vuotisjuhlavuonna luomuviljelyn ja luomuviljelijöiden hyväksi tehdystä työstä. Säätiön tehtäviin kuuluu myös mahdollisuus edistää luonnonmukaisen viljelyn tutkimus- ja koulutustoimintaa ja Luomuliitolla on luomutuottajien valtakunnallisena yhteisjärjestönä tällä alueella keskeinen rooli. Vuonna 2025 kun Martti Talvelan syntymästä on kulunut 90 vuotta säätiö näin myös huomioi tätä Talvelan elämän keskeistä aluetta ja muistaa hänen toimintaansa yhtenä luomuviljelyn varhaisena aktiivisena toimijana ja puolestapuhujana 1980-luvulla. Luomuliiton palkinto luovutetaan Luomuliiton 40-vuotisjuhlan yhteydessä marraskuussa 2025 Lahdessa. Stipendin suuruus on 2000€. LEHDISTÖTIEDOTE |
APURAHAT Martti Talvela –säätiön hallitus harkitsee kunkin apurahan myöntämisen ajankohdan ja saajan. Säätiöllä ei näin ole apurajojen hakuaikoja.
YHTEISTYÖSSÄMartti Talvela -säätiö ja Suur-Savon Osuuspankki ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa apurahan jakamisen vuosittain.
|
Petteri Salomaa Puheenjohtaja |
Eteläinen Hesperiankatu 8B 36 00100 Helsinki 040 500 4828 petteri.salomaa(at)uniarts.fi |
Lotta Emanuelsson Haliituksen jäsen |
Näyttelijäntie 8 A 24 00400 Helsinki 041 547 1685 lotta.emanuelsson(at)yle.fi |
|||
Soile Isokoski Hallituksen jäsen |
Patotie 9 92400 Ruukki 040 552 7767 soile.isokoski(at)oamk.fi |
Kirsi Talvela Hallituksen jäsen |
Inkilänhovintie 13 51760 Nuutilanmäki 041 319 3816 kirsi.talvela114(at)gmail.com |
|||
Ilmo Pokkinen Varapuheenjohtaja |
Boråsinkatu 5 50120 Mikkeli 0440 369730 ilmo.pokkinen(at)gmail.com |
|||||
Olli Kossila
Asiamies
Härkäläntie 209
51940 Härkälä
+358405083826
olli.kossila(at)hotmail.com
PUHEENJOHTAJAT |
TOIMIKAUSI |
Walton Grönroos Aarno Karhilo Esa Ruuttunen Mikko Kannaste Petteri Salomaa |
1990 - 1999 1999 - 2008 2008 - 2012 2012 - 2018 2018- |
VARAPUHEENJOHTAJA |
|
Annukka Talvela Petteri Salomaa Mikko Kannaste Lotta Emanuelsson Ilmo Pokkinen |
1990 -2016 2017-2018 2018-2020 2020-2023 2023- |
JÄSENET |
|
Joonas Kokkonen Nils Grotenfelt Aarno Karhilo Okko Kamu Hannu Heikkilä Heljä Angervo-Karttunen Esa Ruuttunen Ralf Gothóni Päivi Heikinheimo Mikko Kannaste Petteri Salomaa Lotta Emanuelsson Kirsi Talvela Soile Isokoski Ilmo Pokkinen |
1990 - 1996 1990 - 2002 1990 - 1999 1997 - 2007 1999 - 2003 2002 - 2007 2004 - 2008 2007 - 2012 2007 - 2020 2008 - 2012 2012 - 2017 2012 - 2016- 2020- 2020- |
ASIAMIES |
|
Kari Pitkälä Olli Kossila |
1990 - 2023 2023- |